Uskomatonta, jo 3. Adventtisunnuntai! Aika tosissaan ihan kiitää näin joulun alla :)
Yksi ehdottomia lempiaskareitani joulun alla on koristelu. Sitä virittäytyy joulun tunnelmaan ihan eri tavalla, kun saa kirjaimellisesti pukea kotinsa jouluun. Itse tykkään kartuttaa omaa joulukoristevarastoani joka joulu muutamalla tarkkaan harkitulla koristeella - tällä tavoin koristeiden esiin kaivaminen joulukuussa on kuin vanhojen ystävien tapaamista pitkän tauon jälkeen. Jokaiselle koristeelle on jo kertynyt omaa historiaansa, muistan mistä minkäkin olen ostanut ja jopa sen miltä minusta on ostohetkellä tuntunut. Taidan suhtautua joulukoristeisiin hieman sentimentaalisesti.. :)
Ison osan meidän perheen joulukoristeista teemme joka joulu ihan itse. Paistamme pipareita, joita sitten ripustamme roikkumaan kauniiden nauhojen kera, popcornista tehdyt nauhat näyttävät ihan lumelta kuusen oksilla ja lasten paperista leikkaamat lumitähdet koristavat ikkunoita. Jouluiset tuoksut, lasten nauru ja yhdessä tekemisen ilo, ne todella tekevät joulun odotuksesta ihanaa. Kolmannen Adventtisunnuntain kunniaksi olen alentanut kaikki joulukoristeet puodissa -50%. Ja vielä kun teet tilauksesi alkavan viikon loppuun mennessä (18.12. mennessä), saat tuotteet vielä kotiin varmasti ennen joulua.
Oikein ihanaa joulun odotusta toivotellen, - Inka |